Neljääkymmentä kolkuttelevan naisen elämä on haastavaa. Ruuhkavuodet painaa päälle, urasuunnitelmat tai niiden puute hiostaa mieltä, rypyt paistavat kirkkaassa auringon valossa, selkää jomottaa ja kaikille ei kuitenkaan maistu sama ruoka.
Lounas hoidettu tänään ystävän seurassa ravintolan valmiissa pöydässä ja se jopa maistui kaikille. Ystävän lisäksi keväinen auringonpaiste piristi mieltä. Naama on mitä on ja selkäänkin on tilattu huolto. Mutta se ura. Se mietityttää.
Itse olen onnistunut puurtamaan monessa mukana elämäni aikana. Karjalaisesta puheliaisuudesta ei ole ollut haittaa suhteita luodessa ja mittavasti erinäköisiä työsuhteita onkin kertynyt maailmalta taskuun. Mutta koulunpenkkiä on sen sijaan tullut kulutettua vähemmän aikaa. Tämän kaiken yhdistelmänä urasuunnitelma on jäänyt jokseenkin puolitiehen ja sanomattakin on selvää, että viimeiset kymmenen vuotta on vierähtänyt enemmän ja vähemmän jälkikasvun parissa. Eli lopputulemana paljon palasia sieltä sun täältä ja ei oikein mitään yhtä selkeää linjaa mitä pitkin kulkea.
Keski-ikää lähestyen alkaakin yhtäkkiä opiskelu kiinnostamaan, koska motivaatio on melkoinen ’eläkevirkaa’ suunnittelevalle.
Kohta lähestyvä Yhteishaku kiinnostaa erityisesti. Työ on kuitenkin kolmasosa elämästämme, joten miksi en tekisi jotain joka tukee yksityiselämääni ja antaa myös energiaa, sen sijaan että se on pakollinen paha tätä elämää rahoittaakseen. Koskaan en ole ollut kovin business-henkinen, mutta nyt täytyy sanoa, että raha ei näyttele kovinkaan suurta roolia uutta suuntaa hakiessa. Viihtyä pitää!
Nyt kun sitten vielä tietäisi mitä hakisi opiskelemaan?
Onko joku muukin hakenut uusia tuulia keski-ikää lähestyessä? Aikuisopiskelusta kokemuksia?
Hanna-Mari
p a s t e l l i n e n 